Pottu72- Журнал, 13 дек 18

Tai sitten on syytä nauttia työsi tuloksista, ihastella ja fiilistellä.  

Mulla on taipumusta vähän liikaankin nautiskeluun ja tyytyväisyyteen. Edellisillä laihdutuskerroilla olen pikkuhiljaa alkanut livetä vaa'alla käynnistä ja tarkkaavaisuudesta ruokien suhteen, ihan vaan siksi että kun joka päivä ajattelee että ei tää yksi keksi mitään haittaa ja lopulta ei halua nähdä mitä vaaka näyttää 😬 No, ei tässä hätää, vielä... 

Olla tyytyväisen ihastunut itseen - ilman keksiä 

Pottu, tutulta kuulostaa.😬 

Aloin miettimään tätä juttua. Oon oikeinkin tyytyväinen syömistapoihini nyt. Ja itseeni, että oon opetellut ne. Hyviä rutiineitakin on muodostunut jonkin verran, nehän helpottaa kovasti. Mutta entä kun tulee isompi työstressi, kiire, turhautuminen, väsymys ja mitä näitä ihmisen elämässä on, niin yrittääkö sitten paikata tilannetta huonolla syömisellä. Tässä ympäristössä kun käden ulottuvilla on koko ajan ravintoköyhää ja houkuttelevaa herkuksi mieltyvää höttöä. Ei paljoa papupatakokkaus kiinnosta, kun pimeydestä raahustaa lämpöiseen kauppaan ja silmille lävähtää monta metriä upeita karkkipakkausrivistöjä.  

Just niin, vaikka rutiinit ja ruuat olisi opittu niin ei vaan aina jaksa/ehdi/kykene ajatella että onko se keksin syönti niin viisasta. Seuraavaksi sitten iskeekin turhautuminen kun paino on päässyt nousemaan ja siitä onkin helppo livetä huonoille teille. Siihen vielä päälle tämä kiero itsetyytyväisyys niin ei edes tajua lihoneensa 😧  

Oikeastaan se on motivaatio mikä katoaa ajan myötä ja jostain se pitäisi kaivaa esille 🤔 

Mulla on henkinen blokki koko ajan päällä. En kykene syömään silloin mitään ns. väärää. Siksi en ihan hirveästi edes ala joustaa, koska sitten se blokki murentuu ja pahimmassa tapauksessa ajan joustaa ihan joka asiassa.... Kohta olis +50kg taas kerätty...  

Toi, että söisi vain ravintorikasta, hyvää oikeaa ruokaa, kuten J0hQu, on yksi tapa asettaa raja. Silloin automaattisesti syöminen on superlaadukasta. Mutta se vaatii tosi paljon suunnittelua ja tietysti tekemistä. Taidot varmaan karttuisi ajan myötä. Ja monet rentoutuu kokkaillessa ja lisäksi oikeasti olisi hyvä tehdä käsillä jotain konkreettista kun siitä tulee hyvä mieli. Mutta tällä kultakalan muistilla ja keskittymiskyvyllä olisi itserääkkäystä asettaa tavoitteeksi tuollainen elämäntyyli. Sattuman inspiroimat kokkaustuokiot saa riittää. Tai tietysti voisi päättää, että syö vain täyttä ravintoa siten, että iltaruoka ei kovin kummoinen olisi. Tässä vaan kun ruokailut pyörii taloudessa myös muiden ehdoilla, niin on tää vähän monimutkaista. Olevinaan.  

Mulla on ns. helppoa, kun riittää että huolehdin omat ruokani. Lisäksi tykkään laittaa ruokaa, se tosiaan rentouttaa vaikka usein vie ison osan illasta. Ennen leivoin mielelläni, mutta nyt olen sen kanavoinut kokkailuun. :D Vhh ja pätkäpaasto rajaa tosiaan nyt riittävästi mun syömisiä ja homma hoituu enempiä miettimättä ja painon ylläpito samalla. 

Mulla verrattain rajattu ruokavalio ja ruoka-ajatkin on. Vaikka syön omasta mielestäni terveellistä ruokaa niin liika vaan on siinäkin liikaa + siihen jos vielä jotain extraa niin voi olla lopun alkua. En ole viime aikoina tosin mitenkään järkyttävästi ylilyönyt .. vielä. Joskus motivaatio vaan kai loppuu väistämättä (?). Voi olla talvipyöräily nastarenkaillla mikä vie voimia fyysisesti (vaikea tietää minkä verran söisi niin syön liikaa) ja vähän muutakin rasitetta ja joulujutut. Ehkä keksin jonkun uuden tavoitteen itselleni millä motivaatio pysyy.  

Selasin sun painohistoriaa. Sehän on ollut yli vuoden tosi hyvin hanskassa. Ilmeisesti saat myös iloa ruuasta eikä se oo pelkkää kyttäämistä. + pyöräilet nastarenkailla ja mitä kaikkea. Ulkopuolisesta voi vaikuttaa, että kaikki kunnossa, mikäs pelko tuossa voi nyt olla. Mutta saan kiinni kiinni kyllä sellaisesta huolesta, tai ainakin kuvittelen saavani: muutama huono valinta ja homma lähtee luisuun ja kohta ollaan ylipainossa. Tunnistan jotain tuosta itsessäni, mutta nyt huoli ei ole sillä lailla ajankohtainen, kun tällä hetkellä keskityn enemmän monipuoliseen kasvisten osuuteen. On siis motivaatio päällä. Oon sanojen halkoja, sori siitä, mutta onko uhka itsetyytyväisyys? Vai ennemminkin se, että voi tulla hetkiä, että ei jaksa pitää huolta itsestä syömällä tavalla, jonka tietää oikeaksi? Että sillä jollain hetkellä ei muista, miten arvokas itse on.  

No kyllä, pelko totaalisesta motivaation menetyksestä kai tässä päällimmäisenä. Tuskin auttaisi yhtään enempää vaikka rypisin itseinhossa 😅 eli kyllä tyytyväisyys parempi on kuitenkin. Ärsyttävää että on tällainen tapaus että pitää loppuelämä miettiä näitä syömisiä!